 |
| Kiilopäällä
kisataan - Erävaelluksen SM- kisoissa yli 200
partiota |
(PRESSI.COM
13.08.2004) Neljä päivää ja sata kilometriä rinkka selässä.
Erävaelluksen SM- kisoissa testataan erätaitoja, kuntoa ja
luonnontuntemusta.
Kiilopäällä
valmistaudutaan ruskaan ja 2-5.9.2004 pidettäviin Erävaelluksen
35. SM-kilpailuihin. Erävaelluskisa on oiva tilaisuus
testata erätaitoja, vertailla varusteita, hakea uusia
vinkkejä, tavata samanhenkisiä retkeilijöitä sekä
nauttia vaeltamisesta ruskan värittämillä tuntureilla ja
outamailla.
Kisat käydään
Inarissa, Urho Kekkosen kansallispuiston alueella ja sen läheisyydessä,
upeissa tunturimaisemissa. Erävaelluksen SM- kisat järjestettiin
ensimmäisen kerran vuonna 1970 ja silloinkin kisakeskuksena
toimi Tunturikeskus Kiilopää. Kiilopäällä vietetään
samalla keskuksen 40- vuotisjuhlavuotta.
Kisakonkarit
haastavat nuoret
Kisaamaan lähtee yli 200 kahden hengen partiota. Retkeilyn
lisääntynyt suosio näkyy myös kisaosallistujien määrän
kasvuna. Kisoissa on mukana sekä kokeneita eräkarhuja että
ensimmäistä kertaa erätaitojaan testaavia retkeilijöitä.
Veteraanisarjassa monet osallistuvat jo kahdettakymmenettä
kertaa; Jorma Pihlainen osallistuu jo 32. kertaa. Mukana on
myös viime vuosien menestynein pari Iiro Kakko ja Pekka
Vesterinen. Paikallista väriä kisoihin tuovat Sodankylästä
saapuvat kisaajat.
Kestävyyttä ja
taitoja
Kilpailureitillä on noin. 30 pakollista rastia, joilla
vaaditaan erä-, suunnistus- ja ensiapu- taitoja sekä
luonnontuntemusta. Avoimen sarjan reitin pituus on noin 100
km, naiset, nuoret ja veteraanit taivaltavat 80 km ja
kuntosarjalaisilla on 70 km:n taival edessään. Yleisörasteilla
pääsee seuraamaan kilpailijoiden ratkaisuja visaisiin
pulmiin. Tunturikeskus Kiilopään ilmoitustaululla
ilmoitetaan päivittäisen yleisörastin sijainti.
Kiilopään
Kierros- nimeä kantavan kilpailun organisaatiolla on vankka
kokemus vastaavien kilpailujen järjestämisestä, kilpailun
johtajana toimii Matti Nikula ja kisasihteerinä Erkki
Kataja. Lisäksi yli sata talkoolaista antaa oman panoksensa
kisojen onnistumiseksi. Erävaelluskisojen järjestäjänä
toimii Suomen Latu ry, Ivalon Latu ry ja Tunturikeskus
Kiilopää.
| Liikunta
vähentää merkittävästi diabeetikkojen sydän- ja
verisuonitautikuolleisuutta |
Liikunta vähentää
merkittävästi diabeetikkojen sydän- ja
verisuonitautikuolleisuutta - vapaa-ajan liikunnan ohella myös
työ- ja työmatkaliikunta tärkeitä
Diabetes (tyyppi 2
diabetes eli ns. aikuistyypin diabetes) on eräs nopeimmin
lisääntyviä sairauksia maailmassa. Diabeetikkojen määrän
arvioidaan kaksinkertaistuvan seuraavan 25 vuoden aikana.
Diabetespotilaiden määrä lisääntyy kaikissa maanosissa.
Vuonna 2030 diabetesta sairastavia arvioidaan olevan
maailmassa yli 300 miljoonaa. Diabetespotilailla on 2-4
-kertainen riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin
(sepelvaltimotauti ja sydäninfarkti, aivohalvaus, katkokävely)
ja kolme neljästä diabeetikosta kuolee johonkin sydän- ja
verisuonisairauteen. Ylipaino ja lihavuus ovat diabeteksen tärkeimmät
riskitekijät. Painonhallinnan ohella diabetesta voidaan ehkäistä
(tai ainakin taudin puhkeamista voidaan siirtää myöhemmäksi)
terveellisellä ravinnolla ja liikunnalla.
Tuore suomalainen
tutkimus osoitti, että liikunta vähentää merkittävästi
diabeetikkojen sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Nyt
julkaistu tutkimus on ensimmäinen suureen väestöaineistoon
perustuva havainto, joka osoittaa, että vapaa-ajan
liikunnan ohella myös työ- ja työmatkaliikunta vähentävät
diabeetikkojen kuolleisuutta. Kansanterveyslaitoksen (KTL)
tutkijaryhmä seurasi 3316 diabetesta sairastavan vuosina
1972-1992 FINRISKI -tutkimukseen osallistuneen henkilön
kuolleisuutta keskimäärin 18 vuoden ajan. Seurannan alussa
tutkittavilta kysyttiin heidän vapaa-ajan
liikuntatottumuksiaan, työmatkaliikuntaa ja työhön
liittyvää liikuntaa. Liikunnan lisäksi tutkittavilta
kysyttiin heidän tupakointi- ja ravintotottumuksistaan ja
heiltä mitattiin pituus, paino, verenpaine ja veren
kolesteroliarvo. Tutkittavat luokiteltiin kussakin
liikuntatyypissä kolmeen liikunta-aktiivisuustasoon; kevyt,
kohtalainen ja aktiivinen.
Kevyt työ oli pääosin
istumista (esim. toimistotyö), kohtuullisesti aktiivinen työ
sisälsi kävelyä ja kevyiden taakkojen nostamista (esim.
kaupan myyjä) ja aktiivinen työ sisälsi runsaasti kävelyä,
kiipeämistä ja raskaiden taakkoja nostamista (esim.
rakennus-, metsä- ja teollisuustyö). Kohtalaisen
aktiivisiksi työmatkaliikkujiksi luokiteltiin ne, jotka kävelivät
tai pyöräilivät työhön, mutta alle puoli tuntia päivässä
ja aktiivisiksi ne, jotka kävelivät tai pyöräilivät työhön
ja päivittäinen matka-aika oli yli 30 minuuttia. Vähäinen
vapaa-ajan liikunta tarkoitti esimerkiksi lukemista ja TV:n
katselua, kohtalainen aktiivisuus sisälsi kävelyä, pyöräilyä,
puutarhan hoitoa ym. tehtäviä vähintään 4 tuntia
viikossa ja aktiivinen ryhmä harrasti juoksua, hiihtoa,
uintia ym. liikuntaa vähintään 3 tuntia viikossa.
Kohtalaisen
aktiivista työtä tekevien diabeetikkojen sydän- ja
verisuonitauti-kuolleisuus oli 9% matalampi verrattuna
kevyttä työtä tekeviin. Vastaavasti aktiivinen työ vähensi
kuolleisuutta 40%. Kohtalainen vapaa-ajan liikunta vähensi
kuolleisuutta 17% ja aktiivinen liikunta 33%. Myös työmatkaliikunta
oli yhteydessä alentuneeseen sydän- ja
verisuonitautikuolleisuuteen, mutta sen merkitys oli vähäisempi
kuin työ- ja vapaa-ajanliikunnan. Sydän- ja
verisuonitautikuolleisuuden ohella aktiivinen liikunta vähensi
myös tutkittavien kokonaiskuolleisuutta.
Liikunnan ja
kuolleisuuden välisiä yhteyksiä analysoitaessa muiden
tunnettujen sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden
vaikutus vakioitiin tilastollisten menetelmien avulla.
Tutkimuksen tulokset pysyivät olennaisilta osilta
ennallaan, vaikka tutkimuksesta poistettiin ne, jotka
sairastivat jotain sydän- ja verisuonitautia jo tutkimuksen
alussa tai jotka eivät jonkin sairauden tai vamman takia
pystyneet liikkumaan. Myöskään eläkeläisten poistaminen
analyyseista ei vaikuttanut merkittävästi tutkimuksen
tuloksiin.
Nyt julkaistu tutkimus osoittaa, että liikunnalla on
keskeinen merkitys diabeetikkojen sydän- ja
verisuonisairauksien ehkäisyssä ja näin ollen liikunnan
tulisi kuulua keskeisenä osana diabeetikkojen hoitoon.
| Suomen suurin
seikkailu-urheilukilpailu |
| Lapin
Kulta Challenge kisataan Ylläksellä elokuussa |
Suomen suurin
seikkailu-urheilukilpailu Lapin Kulta Challenge kisataan tänä
vuonna Ylläksellä 13. - 14.8. Kaksipäiväisen,
opiskelijoille suunnatun kilpailun lajeihin kuuluvat
maastopyöräilyn, juoksun ja melonnan lisäksi köysikiipeilyä
ja muita seikkailullisia osuuksia Länsi-Lapin
luonnonkauniissa maisemissa. Lapin Kulta Challenge
haastaakin kilpailijat paitsi vaativaan fyysiseen
suoritukseen myös ainutlaatuiseen elämykseen.
Lapin Kulta
Challenge on paitsi Suomen suurin seikkailu-urheilukilpailu,
myös maan mittavin opiskelijaurheilutapahtuma. Mukana
kilpailussa on 60 kolmihenkistä opiskelijajoukkuetta.
Kilpailu järjestetään nyt neljännen kerran. Tänä
vuonna kilpailu käydään Ylläksellä ja Länsi-Lapin
retkeilyreiteillä. Kilpailulajeja ovat mm. maastopyöräily,
juoksu, melonta sekä köysikiipeily ja muut seikkailulliset
osuudet. Matkaa kahden päivän etappikilpailulle kertyy
vajaat 150 kilometriä.
"Vuosittaisen
Lapin Kulta Challenge -tapahtuman tarkoituksena on tarjota
osallistujille ja katsojille ainutlaatuisia kokemuksia Lapin
Kulta -oluen kotiseuduilla. Olemme lähteneet mukaan
seikkailu-urheiluun, sillä laji henkii samoja arvoja kuin
Lapin Kulta -tuotemerkki: mm. vapaus, elämyksellisyys ja
sosiaalisuus. Kilpailun suuri suosio on osoitus siitä, että
laji koetaan kiinnostavana", Lapin Kulta -oluen tuotepäällikkö
Ann-Mari Korhonen Hartwallilta kertoo.
"Ylläksen
alueen monipuolinen ura- ja reittiverkosto sekä
korkeatasoiset kartat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia
reitin suunnittelussa. Pienipiirteinen ja edellisiä vuosia
peitteisempi maasto tekevät kilpailusta
suunnistuksellisesti viime vuotta haastavamman.
Odotettavissa on kilpailu, joka on seikkailu-urheilua
parhaimmillaan: vauhtia, reitinvalintoja ja upeita
maisemia", kilpailun teknisistä järjestelyistä
vastaava Antti Väyrynen Frog Adventures Oy:stä kertoo.
Kilpailu sisältää
kaksi päiväetappia, joiden välillä kilpailijat yöpyvät
teltoissa. Kello käy etapin lähdöstä maaliin ja pysähtyy
vain yötauon ajaksi. Lajien välisillä vaihtopaikoilla
suoritetut huoltotoimenpiteet kuuluvat suoritusaikaan, mikä
korostaa joukkueen yhteistyökykyä.
Kilpailuun
osallistuminen edellyttää hyvää yleiskuntoa, kestävyyttä,
luonnossa liikkumisen taitoja ja hyvää joukkuehenkeä.
Kilpailussa edetään rastilta toiselle pääosin maastoon
merkitsemätöntä reittiä pitkin, joten kohtuullinen
suunnistustaito on tarpeen. Osallistujien on lisäksi
hallittava maastopyöräilyn ja melonnan perustaidot sekä
eräitä köysikiipeilyn perustekniikoita.
Joukkueiden
sukupuolijakauma on vapaa ja kaikki joukkueet kilpailevat
samassa sarjassa sukupuolesta riippumatta. Palkinnot ovat
rahapalkintoja: 2 500, 1 500 ja 1 000 euroa. Nopeimpien
joukkueiden lisäksi palkitaan tavarapalkinnoilla mm. nopein
sekajoukkue ja nopein naisjoukkue. Lapin Kulta Challenge
-kiertopalkinnon saa paras yhtä oppilaitosta edustava
joukkue.
Lapin Kulta
Challengen järjestää Lapin Kulta. Kilpailun teknisestä
toteutuksesta vastaa Frog Adventures Oy. Frog Adventuresin
Antti Väyrynen ja Pasi Ikonen ovat itse kokeneita
seikkailu-urheilijoita, jotka ovat menestyneet niin
suomalaisissa kuin kansainvälissäkin
seikkailu-urheilukilpailuissa.
| Albatrossit tekivät
päätöksensä – pitkä matka on alkanut |
Noin 20 seuraavan
viikon ajan saavat luonnon ystävät, ornitologit, tutkijat
ja pelaajat seurata harmaaposkisten albatrossien muuttoa
Tasmaniasta Etelä-Afrikkaan. Maailman ensimmäinen ympäristöprojekti,
jolla pyritään pelastamaan uhanalaiset albatrossit, sai
juhlallisen aloituksen Royal Geographical Society
-yhdistyksessä Lontoon Kensingtonissa tiistaina 27.
huhtikuuta.
Big Bird Race
-kilpailun selvässä johdossa on juuri nyt Daniphobouska,
peräsulkien tuntumassa seuraa The Ecologist.
Ladbrokes -vedonlyöntiyrityksen
rahoittama kilpailu järjestetään englantilaisen
luonnonsuojeluviranomaisen Creation Foundationin
aloitteesta. Maailman huomio kohdistetaan kymmenien
tuhansien lintujen traagisiin ja turhiin kuolemiin
muuttomatkalla Australiaan kuuluvasta Tasmaniasta Etelä-Afrikkaan.
Lintukuolemien syy on Intian valtamerellä harjoitettavat
laittomat kalastusmenetelmät, joiden vuoksi linnut
takertuvat pyydyksiin laskeutuessaan veteen syödäkseen ja
levätäkseen.
Ladbrokes haastaa
kaikki kyseenalaista pitkäsiimakalastusta maailman merillä
harjoittavat maat mukaan ratkaisemaan ongelmaa. Big Bird
Race -projektilla pyritään saamaan aikaan valtiollisia
sopimuksia, joiden puitteissa lintu-uhrien määrä vähenisi.
Pitkäsiimakalastuksen valvontaa tehostava sopimus on
ratifioitu vasta kuudessa maassa.
Tasmanian
luonnonsuojeluviranomaiset ovat varustaneet 18 lintua lähettimellä,
minkä ansiosta tutkijat, ornitologit ja pelaajat voivat
seurata Ladbrokesin kotisivulla Internetissä muuttomatkan
edistymistä satelliitin välityksellä. Pelaajat ympäri
maailmaa voivat lyödä vetoa siitä, mikä linnuista saapuu
ensimmäisenä Etelä-Afrikan rannikolle. Kilpailusta
saatava tuotto menee suoraan asiantuntijaryhmälle, joka päättää
miten rahat voidaan parhaiten käyttää uhanalaisen
lintulajin säilyttämiseksi.
Jokaisella linnulla
on oma kummi. Muiden muassa Jordanian kuningatar Noor, Sir
Richard Attenborough, Jerry Hall ja Olivia Newton John ovat
valinneet oman lintunsa pyrkien osaltaan kiinnittämään
maailman huomion uhanalaisiin albatrosseihin ja niiden
riskialttiiseen muuttomatkaan.
-Projektin avulla
tullaan saamaan korvaamattoman arvokasta tietoa albatrossien
muuttokäyttäytymisestä ja sitä kautta keinoja myös
uhanalaisen lintulajin säilyttämiseen, Ladbrokesin Suomen
maajohtaja Marcus Tilgmann kertoo
luonnonsuojeluviranomaisten lausuntoihin viitaten.
-Tutkijoiden mukaan
albatrossien tilanne on yhtä vakava kuin delfiineillä oli
1980-luvulla. Kaikkiaan 300 000 lintua kuolee vuosittain
pitkäsiimakalastuksen vuoksi ja nämä luvut on saatava
alenemaan pikaisesti merilintujen olemassaolon
turvaamiseksi, Tilgmann jatkaa.
| Compeed
Nestelaastari - markkinoiden monipuolisin laastari
Huhtikuu 2004 |
Uusi Nestelaastari
mullistaa haavanhoidon Suomessa. Compeed® Nestelaastari on
ainutlaatuinen uutuus pienten haavojen ja naarmujen
hoidossa.
Toisin kuin
tavalliset laastarit, Compeed Nestelaastari nopeuttaa
haavojen paranemista muodostamalla haavan päälle
vesitiiviin kalvon antaen haavan kuitenkin samalla hengittää.
Nestelaastari toimii sellaisissakin paikoissa, missä
normaalisti on vaikea saada laastaria pysymään, kuten
sormenpäissä ja nivelissä. Se lopettaa pienet verenvuodot
ja kivun suojaamalla hiusverisuonia ja hermonpäitä.
Compeed® Nestelaastari (aktiivinen aine
2-oktyyli-syanoakrylaatti) muodostaa kirkkaan, joustavan ja
hengittävän kalvon joka suojaa haavaa vedeltä, lialta ja
bakteereilta ehkäisten haavan tulehtumisen. Koska
nestelaastari muodostaa vedenpitävän kalvon, jäävät
turhat laastarinvaihdot pois uimisen, kotitöiden tai
suihkun jälkeen. Compeed® Nestelaastarin kalvo joustaa
liikkeen mukana ja se pysyy paikoillaan kunnes kuluu pois
ihon uusiutuessa. Nestelaastari on myös huomaamaton
kasvojen alueella esim. parranajon jälkeen.
Parempaa
haavanhoitoa
Compeed nestelaastari merkitsee parempaa haavanhoitoa.
Vaikka yleinen käsitys onkin toisenlainen, nopeuttaa haavan
peittäminen sen paranemista. KRC Research instituutin
viimeaikaisen tutkimuksen mukaan yli puolet (55%)
vastaajista uskoivat haavan paranevan parhaiten kun se jätetään
peittämättä ja ‘sen annetaan hengittää’. Vain
kolmannes vastaajista peittää haavat laastarilla tai
siteillä, sillä ihmiset ovat tietämättömiä siitä
tosiasiasta, että haavan peittäminen itse asiassa edistää
paranemista. Peittämällä haava Compeed Nestelaastarilla
luodaan haavalle optimaaliset paranemisolosuhteet ja vähennetään
ruven syntymisen todennäköisyyttä ja tätä kautta myös
arven ilmestymisen riskiä.
Yksi käyttökerta
riittää
Nestelaastarin käyttö on yksinkertaista: haava pestään
ja sen annetaan kuivua. 4 tippaa nestelaastaria puristetaan
mukana tulevaan Aplicator-puikkoon. Nestelaastari levitetään
haavan päälle puikolla, minkä jälkeen Nestelaastari
muodostaa haavan päälle suojaavan kalvon. Nestelaastari
toimii ainoastaan Aplicator-puikon avulla; mikäli
nestelaastaria levitetään muilla keinoin, ei suojaavaa
kalvoa synny. Kirvelemätön Nestelaastari luo optimaaliset
olosuhteet haavan paranemiselle. Yhdessä
nestelaastaripakkauksessa on 10 käyttökertaa - 40 tippaa
nestelaastaria ja 10 Aplicator-puikkoa
|
 |
 |
 |
| RAHAPELIYHTEISÖT
YHTEISTYÖHÖN ONGELMAPELAAJIEN AUTTAMISEKSI |
Raha-automaattiyhdistys,
Veikkaus Oy ja Fintoto Oy käynnistävät syyskuussa uuden
valtakunnallisen puhelinpalvelun ongelmapelaajille ja heidän
omaisilleen. Puhelinpalvelulla rahapeliyhteisöt haluavat
kantaa vastuuta myös pelaamisen mukanaan tuomista
sosiaalisista ongelmista. Rahapeliyhteisöjen
toimitusjohtajat, sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre
sekä A-klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton
toimitusjohtajat allekirjoittivat sopimuksen puhelinpalvelun
käynnistämisestä tänään Helsingissä.
Vaikka RAY,
Veikkaus ja Fintoto tulouttivat viime vuonna yhteiskunnalle
yhteensä yli 900 miljoonaa euroa, ei suomalaisten
rahapeliyhteisöjen tarkoituksena ole tuottojensa
kasvattaminen hintaan mihin hyvänsä. Rahapelaamisen
sosiaalisten haittojen ehkäiseminen on keskeinen osa
suomalaisten rahapeliyhteisöjen vastuullista toimintatapaa.
Osana tätä
vastuullista toimintakulttuuria rahapeliyhteisöt käynnistävät
ongelmapelaajille ja heidän läheisilleen tarkoitetun
valtakunnallisen puhelinpalvelun 1.9.2004. Tavoitteena on
rahapelaamisesta aiheutuvien yksilöllisten,
yhteiskunnallisten ja sosiaalisten haittojen ehkäiseminen
ja vähentäminen. Palvelut tuottaa A-klinikkasäätiö ja
Sininauhaliitto ry. Tilaajina toimivat rahapeliyhteisöt
rahoittavat palvelun suhteessa: RAY 45 %, Veikkaus 45 % ja
Fintoto 10 %.
Peliongelmaisten
puhelinpalvelun kokeiluvaihe kestää 31.5.2005 asti. Sen
aikana puhelin päivystää viitenä päivänä viikossa
kuusi tuntia päivässä. Tämän lisäksi järjestetään
2-3 päivänä viikossa erillinen riippuvuuksien hoitoon
erikoistuneiden terapeuttien konsultaatiopäivystys, jonne
vaativammat, syventävät kysymykset ohjataan.
Kokeiluvaiheen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö järjestää
hankkeelle arvioinnin, jonka tulokset käytetään hyödyksi
palvelua kehitettäessä.
Suunnitelmien
mukaan toisessa vaiheessa palveluun voidaan kytkeä myös
mahdollisuus esittää asiantuntijoille kysymyksiä
peliriippuvuudesta ja peliongelmasta Internetin välityksellä.
Kolmannessa vaiheessa, vuonna 2006, voidaan palveluun liittää
vielä kännykkäpalvelu, jolloin asiakkaan on mahdollista
esittää kysymyksiä ja saada tukea myös
tekstiviestipalvelun avulla.

|
Kuka
voittaa seuraavan F1-osakilpailun?
|
Ralph
Friman ja Jordan
UEFA:N
MESTARIEN LIIGA VIASATILLA
Viasatilla voi nähdä
turnauksen kaikki ottelut aina loppuotteluun asti.
Suomenkielinen selostus Viasat Sportilla tiistaisin.
Selostajana Tuomas Virkkunen.
Viasat panostaa
entistä enemmän urheiluun - nyt kolme urheilukanavaa
Menestyskanava Viasat
Sport sai helmikuussa uuden nimen ja samalla kanavapaketti
kasvoi kahdella uudella kanavalla. Viasatilla on nyt kolme täysipainoista
urheilukanavaa - Viasat Sport 1, 2 ja 3. Kanavauudistuksen myötä
katsojat pääsevät vielä paremmin nauttimaan Viasatin
huikeasta urheilutarjonnasta.
Viasat Sport 1
-kanavan muoto ja sisältö ovat samat kuin Viasat Sportin.
Tarjontaan kuuluu isoja turnauksia, kuten jääkiekon MM-kisat
sekä jalkapalloilun UEFA:n Mestarien liiga.
Viasat Sport 2
keskittyy jalkapalloiluun, moottoriurheiluun ja nyrkkeilyyn.
Ohjelmistoon kuuluu myös makasiiniohjelmia ja dokumentteja.
Viasat Sport 3 esittää
klassiset hetket, parhaat ottelut ja ikimuistoiset tapahtumat
uusintana.
Uinti
Uinnin pystyy
useimmilla paikkakunnilla aloittamaan vauvauinnilla, jonka
jälkeen seuraa 3-6 – vuotiaille suunnattu VESIPEUHULA.
Vesipeuhulan tavoitteena on veteen totuttelu leikkien ja
laulujen avulla. 5 – vuotiaana lapsi kannattaa viedä
UIMAKOULUUN. Tässä koulussa lapsi oppii tärkeän
kansalaistaidon, uimataidon.
|
|
 |
 |
 |
| Työtehtävät Foster’s British
Grand Prix’ssa Silverstonessa odottavat |
| Niina Siljamäki
on uusi Foster’s Grid Girl |
Tuusulalainen Niina
Siljamäki valittiin lauantaina uudeksi Foster’s Grid Girliksi.
Voittaja pääsee ensi töikseen edustamaan Suomea Silverstoneen
Britannian Grand Prix’hin heinäkuussa. Loppuvuoden ajan Niina
on mukana mm. MTV3:n formulaviikonloppujen tuotannossa.
"Tosi upea fiilis,
en ole tällaista ennen kokenut", Niina kertoo
voittotunnelmistaan. "On todella hienoa päästä mukaan
Grand Prix’hin ihan varikkoalueelle asti. Odotan kovasti työtehtäviäni
Silverstonessa. On myös hienoa päästä aistimaan aito
F1-ilmapiiri ja tietysti myös nähdä F1-kuljettajia",
formuloita muutenkin seuraava Niina kertoo.
Tuusulalainen Niina
Siljamäki on 22-vuotias merkonomiopiskelija. Opintojen lisäksi
Niina tekee erilaisia pr- ja mallin töitä. Niina harrastaa myös
urheilua monipuolisesti.
Edustavuuden lisäksi
Foster’s Grid Girliltä odotetaankin sporttisuutta ja
esiintymistaitoja. Silverstonen Grid Girl -tehtävien lisäksi
Niina on mukana mm. MTV3:n formulaviikonloppujen tuotannossa koko
loppuvuoden ajan.
"Kovatasoisessa
kilpailussa tuomariston valinta ei ollut helppo, mutta Niina
erottui kuitenkin juuri erinomaisilla esiintymistaidoillaan. Niina
on edustava ja iloinen, ja hänellä on juuri oikeanlainen asenne
osallistua F1-maailman pyörteisiin", tuomariston sihteerinä
toiminut Foster’s-oluen tuotepäällikkö Antti Nieminen kertoo.
Foster’s Grid Girl
Finland -finaali käytiin lauantaina 12.6. Grand Casinolla
Helsingissä. Finaaliin osallistui 8 osakilpailujen kautta
valittua tyttöä. Finaalin tuomaristoon kuuluivat kuuluvat
kilpa-autoilija Mika Salo, MTV3:n F1-selostaja Oskari Saari,
Melbournessa Suomen edustanut, maamme ensimmäinen Foster’s Grid
Girl Anna-Maija Järventaus, toimittaja Timo Kunnari Iltalehdestä,
Grand Casinon edustaja Martti Sillanmäki sekä myyntijohtaja Sami
Asikainen Hartwallilta. Tuomariston sihteerinä toimi Foster’s
oluen tuotepäällikkö Antti Nieminen. Tapahtuman juonsi tv-kasvo
Sami Hernesaho.
Fosters´s Grid Girlit
ovat kansainvälisesti tunnettuja kaunottaria, jotka ovat 20
vuoden ajan olleet keskeinen osa formulakilpailuja. Grid Girlit
toimivat F1 Grand Prix -osakilpailujen lähtöalueella, jossa he
mm. vastaavat lippuseremoniasta ja osoittavat kuljettajien lähtöpaikat.
Foster´s on tehnyt
yhteistyötä Grand Prix’n kanssa vuodesta 1986 lähtien. Nykyään
Foster’s on maailmanlaajuisesti Grand Prix:n virallinen yhteistyökumppani
ja sen nimissä ovat Australian, San Marinon ja Britannian Grand
Prix’t. Näissä kolmessa kilpailuissa nähdään Foster’sin
Grid Girl -tyttöjä.
Ladbrokes.com
rakentamassa tulevaisuuden suomalaista jalkapallo-
joukkuetta
Maailman suurin ja
vanhin vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes.com haluaa olla mukana
rakentamassa tulevaisuuden kansainvälistä suomalaista
jalkapallojoukkuetta.
- Viime aikoina on asiasta
kiertänyt jalkapallopiireissä paljon huhuja, ja on totta että
moni jalkapallo seura on lähestynyt meitä. Meidät haluttaisiin
mm. monen SM-sarjassa pelaavan jalkapallojoukkueen pääsponsoriksi,
maailman vanhimman vedonlyöntiyrityksen Ladbrokesin Suomen
maajohtaja Marcus Tilgmann kertoo.
- Jalkapallo on meille
tietenkin kiinnostava kohde, koska sponsoroimme Englannissa jo
useita joukkueita, mm. Manchester Unitedia, Liverpoolia, Arsenalia,
Chelseaa, Leedsia, Manchester Citya ja Evertonia sekä Skotlannin
liigan ylivoimaista mestarijoukkuetta Celticia, joka ei ole tällä
kaudella vielä hävinnyt yhtään ottelua, Tilgmann luettelee pitkän
ja nimekkään listan.
Tilgmann kertoo Ladbrokesin
neuvottelevan vielä muutaman suomalaisen joukkueen kanssa yhteistyösopimuksesta.
-Emme voi vielä tässä
vaiheessa paljastaa, kenen kanssa aloitamme yhteistyön. Sen verran
voin kuitenkin sanoa, että haluamme olla mukana tekemässä pitkäjänteistä
työtä, nostamassa Suomen jalkapalloilun tasoa sekä rakentamassa
tulevaisuuden joukkuetta, hän sanoo.
-Summat tulevat olemaan
Suomen mittakaavassa huomattavia, Tilgmann lupaa.
Ladbrokes.com on hänen
mukaansa yhtiö, joka pystyy pelkästään omilla taloudellisilla
resursseilaan nostamaan joukkueen kansainvälisille kentille. Yhtiön
vuotuinen liikevaihto on 6 miljardia euroa.
-Meillä on aikaa sekä kärsivällisyyttä
rakentaa ja odottaa kansainvälistä menestystä, Tilgmann toteaa
lopuksi.
|
Jääkiekko
Sean
Bergenheim vahvistamaan Suomen MM-kisajoukkuetta
NHL:ssä New
York Islandersissa pelaava Sean Bergenheim saapuu Jääkiekon
nuorten MM-kisoihin vahvistamaan Suomen joukkuetta. New
York Islandersin toimitusjohtaja Mike Milbury vahvisti,
että Bergenheim pääsee mukaan MM-kisoihin.
|
|