EU:n
laajentuminen kymmenellä uudella jäsenmaalla vappuna tuo
muutoksia myös sosiaaliturvaan. Työvoiman liikkuvuus lisääntyy.
Kun yhä useammat ihmiset asuvat ja tekevät työtä sekä
Suomessa ja uusissa jäsenmaissa, eläketurvaakin kertyy
useiden maiden eläkejärjestelmistä.
- EU-maiden
ihmisten eläketurva ja heille maksetut eläkkeet ovat
aikaisempaa paremmin hallittavissa ja ansaitut edut saa
helpommin kuin ennen, sanoo kansainvälisten asioiden
kehityspäällikkö Jaana Rissanen Eläketurvakeskuksesta.
- Yhteiset pelisäännöt
sosiaaliturvassa voivat ehkä hillitä harmaan työvoiman
tarjontaa ja kysyntää.
Eläkkeen hakeminen
helpottuu
Eläkkeen hakijan
asemassa muutos näkyy ehkä kaikkien selvimmin. Yksi eläkehakemus
EU:n sisällä riittää kaikkien eläkeoikeuksien
hakemiseksi. Lisäksi maksussa olevaan eläkkeeseen voi
hakea EU-säännösten mukaista tarkistusta.
- Jos eläkkeensaaja
asuu Suomessa, tarkistuksella ei ole yleensä kovin suurta
merkitystä Suomen työeläkkeen määrään. Sen sijaan
kansaneläkkeeseen ja toisessa EU-maassa ansaittuihin eläke-etuihin
tarkistuksella voi olla vaikutusta, Rissanen pohtii.
Erityisesti hän
kehottaa sellaisia henkilöitä, jotka ovat ansainneet
Suomessa työeläkettä ja asuvat nyt uudessa EU-maassa
varmistamaan työeläketurvansa.
- Työkyvyttömyys-
ja perhe-eläkettä saattaa tulla lisää vaikkapa Suomessa
työskennelleelle virolaiselle.
Yhden maan lainsäädäntö
periaatteena
Pääsääntöisesti
EU:ssa henkilön sosiaaliturva järjestetään sen maan
lainsäädännön mukaan, jossa hän kulloinkin työskentelee.
Työkomennukselle
muihin maihin lähetetyt henkilöt kuitenkin voivat säilyä
Suomen sosiaaliturvan piirissä, mikä on käytännössä
hoidettu Eläketurvakeskuksen myöntämällä ns. lähetetyn
työntekijän todistuksella.
Baltian maihin Eläketurvakeskuksesta
haetut todistukset pysyvät voimassa 1.5.2004 jälkeenkin.
- Muissa uusissa
maissa olevien lähetettyjen työntekijöiden tulee olla
yhteydessä Eläketurvakeskukseen, Rissanen sanoo.
Kaikki eläkkeet
maksetaan uusiin EU-maihin
Suomesta eläke on
maksettu jo vuoden 2003 alusta rajoituksetta mihin tahansa
maahan.
- Oleskelu
EU-alueen ulkopuolella kuitenkin katkaisee työttömyyseläkkeen
maksamisen.
Vapusta alkaen myös
työttömyyseläkkeet maksetaan vaikkapa Viroon.
Amerikkalainen
Solae hakee FDA:lta (American Food and Drug Administration)
oikeutta käyttää terveysväittämää, jonka mukaan
soijaproteiiniin perustuva ruoka saattaa vähentää riskiä
sairastua tietyntyyppisiin syöpäsairauksiin. Väittämä
perustuu vankalle tieteelliselle näytölle.
Food and Drug
Administration (FDA) vahvisti viime viikolla, että se
tutkii hakemuksen terveysväittämälle, jonka mukaan
soijaproteiinia sisältävä ruoka saattaa vähentää riskiä
sairastua tietyntyyppisiin syöpäsairauksiin, kuten rinta-,
eturauhas- ja paksunsuolensyöpään.
Soijaproteiinitutkimuksen johtava yritys, Solae, jätti
hakemuksen FDA:lle saadakseen hyväksynnän terveysväittämälleen.
Väittämä perustuu 58 tutkimukseen, jotka tukevat
soijaproteiiniin pohjautuvan ruuan ja vähentyneen syöpäriskin
yhteyttä edellämainittujen syöpätyyppien kehittymisessä.
Solae Europen
viestintäjohtaja Hubertus Devroyeen mukaan yhtiö haluaa
kertoa saavuttamistaan tutkimustuloksista myös Euroopan
markkinoille siitäkin huolimatta, että Euroopassa ja
USAssa terveysväittämien käytön sääntelyssä on eroja.
Solae tarjoaa kuluttajille Euroopassa laajan valikoiman
tuotteita, joiden joukossa on myös soijatuotteita.
“Olemme työskennelleet uutterasti viimeiset kolme vuotta
kerätäksemme olemassa olevia tutkimustuloksia ja käymällä
läpi esiintulevaa tietoa soijaproteiinipohjaisten
tuotteiden merkityksestä tietyntyyppisten syöpäsairauksien
vähentämisessä", vahvistaa tohtori Lin Yan, Solaen
syöpätutkimuksen johtaja. “Olemme helpottuneita, että
FDA on päättänyt hyväksyä hakemuksemme käsittelyyn.
Odotamme kovasti viraston arviota."
Hakemusta edeltää
muun muassa Solaen tieteelliset evaluoinnit eri
tutkimuksista sekä yhteistyö ulkomaisten asiantuntijoiden
kanssa. Huolellinen prosessi ja tieteellisen näytön
painavuus saivat Solaen tekemään päätöksen jättää
hakemus FDA:lle. Useat johtavat tutkijat olivat mukana
tieteellisessä arvioinnissa ja tukivat Solaen päätöstä
jättää hakemus FDA:lle. Hakemuksen ulkopuolisiin
arvioitsijoihin kuului tutkijoita nimekkäistä
amerikkalaisista yliopistoista, kuten Harvardista ja
Kalifornian yliopistosta.
Hyväksyttyjä
terveysväittämiä voidaan käyttää tuoteselosteissa ja
pakkauksissa. Ne voivat tarjota merkittävää tietoa
kuluttajille ja vaikuttavat heidän ruokavalioon liittyviin
valintoihin ja tätä kautta sairauksien ennaltaehkäisyyn.
American Cancer Societyn mukaan arviolta 35 prosenttia syöpäkuolemista
USAssa voitaisiin välttää muuttamalla
ruokailutottumuksia.
Kuluttajat
tiedostavat nykyisin, että ruokavaliolla on vaikutusta heidän
jokapäiväiseen hyvinvointiin sekä pitkällä aikavälillä
terveyteen ja tietyntyyppisten sairauksien riskiin. Terveysväittämän
tutkimisprosessi pitää sisällään FDA:n laajan
arvioinnin terveysväittämän tieteellisestä näytöstä.
Hyväksytyt terveysväittämät tuottavat siis merkittävää
tietoa kuluttajille.
Solae
Solaella on yli 30 vuoden kokomus tutkimuksista, joissa on
selvitetty soijaproteiinin terveysvaikutuksia. Tutkijat ympäri
maailmaa yli 180 johtavassa yliopistossa ja
tutkimuslaitoksessa ovat käyttäneet jo vuosia Solaen
soijaproteiineja tutkimuksissaan. Solean omistavat DuPont ja
Budge Limited. www.solaeliving.com