Helsingin teollisuus oli 1800-luvun puoliväliin asti varsin vaatimatonta, lähinnä käsityöläisten toimintaa ja pajoja. Varsinainen industrialismin kausi alkoi 1860-luvulla, ja uudet infrastruktuurit, rautatie ja kaasulaitos ruokkivat laajenevaa teollisuutta. Pajojen kasvaessa tehtaiksi myös tuotannosta aiheutuneiden saasteiden määrä kasvoi. Tätä pidettiin ongelmana eikä uusien piippujen toivottu enää nousevan pääkaupungin keskustaan. Ongelmien lievittämiseksi keskustan ulkopuolelle Munkkisaareen, Hietalahti-Ruoholahteen, Töölöön ja Sörnäisiin kaavoitettiin uusia teollisuusalueita. Vuosina 1875-1914 teollisuus kasvoi merkittävästi ja teollisuustyöläisten lukumäärä nelinkertaistui.

Helsingin kasvu jatkoi maailmansotien välisenä aika edelleen voimakkaana. Kaupunkisuunnittelua siivittivät suurisuuntaiset visiot ja ennakkoluulottomat yleissuunnitelmat, joissa Helsinkiä ja sitä ympäröiviä alueita kehitettiin kokonaisvaltaisesti. Vuoteen 1913 mennessä Helsingistä oli tullut maatalousvaltaisen Suomen suurin teollisuusalue. Tampereen ja Turun alueilla teollisuuslaitosten ja työväestön määrä oli tuolloin vielä hieman pienempi, mutta vuonna 1949 ero oli jo merkittävä. Tyypillinen helsinkiläinen teollisuuslaitos oli tuolloin alle 100 hengen yritys, ja niissä työskenteli yli 90 prosenttia teollisuustyöntekijöistä. Suurteollisuus oli vanhaa, ennen ensimmäistä maailmansotaa perustettua. Uusia suuryrityksiä syntyi lähinnä metalli-, kulutustavara- ja graafisessa teollisuudessa. Teollisuustyöpaikkojen kasvun tärkein syy oli uusien yritysten syntyminen.

Nykyisen Ruoholahden alue koostui erillisistä saarista

Salmisaarentalo sijaitsee Länsisataman kaupunginosassa, Ruoholahden osa-alueella. Ruoholahden-Jätkäsaaren alue muuttui 1900-luvun aikana rajusti. Nykyisen Ruoholahden alueeseen kuului Lapinniemen lisäksi hajanaisen joukon erillisiä saaria, mm. Salmisaari, Sellari, Iso Pässi ja Pikku Pässi. Salmisaaressa asui kalastajia ja kesäasukkaita, talvisin lähiseudun lapset laskivat siellä mäkeä. Salmisaaren ja Lapinniemen välissä oli leveä salmi, ja Salmisaari pysyi erillisenä saarena aina 1920-luvun alkuun, jolloin salmi täytettiin. Vesialueen valtaamista ei epäröity ja koko alue nähtiin sopivana kaupungin laajentumiselle. Voimalan paikalla oli Pikku Pässi, Iso Pässi erottuu edelleen Länsiväylän alussa sen pohjoispuolella.

Helsingin kehittämistä ja maankäyttöä hahmoteltiin useissa 1900-luvun alkupuolen suunnitelmissa, joita laativat mm. asemakaava-arkkitehti Bertel Jung, arkkitehti Eliel Saarinen sekä kauppaneuvos Julius Tallberg, jolta Helsingin kaupunki osti Salmisaaren länsiosan vesialueineen. Vuonna 1918 ilmestyneessä Tallbergin ideoihin pohjautuvassa "Suur-Helsingin asemakaavaluonnoksessa" Salmisaareen esitettiin mm. teollisuustontteja sekä autotie- ja rautatiesilta Lauttasaareen. Suunnitelmassa Helsinki myös laajentui Lauttasaareen, jonka ostosta kaupunki oli aikaisemmin kieltäytynyt.

Päästyään vuonna 1925 valtion kanssa sopimukseen Lapinniemen eteläosasta Helsinki teki alueelle asemakaavan, joka sisälsi kuusi tehdastonttia, yhteyden alueelle sekä tontteja ympäröivät kadut. Lisäksi kaavaan oli piirretty rautatieyhteys Salmisaarentalon tontin edustalle ja myös Lauttasaaren siltaan oli varauduttu.

Salmisaarentalo on Ruoholahden punatiili-ilmeen perusta

Alkon Salmisaaren tehtaiden rakentaminen alkoi kesällä 1937. Samoihin aikoihin Oy Julius Tallberg Ab rakennutti itselleen tehdas- ja varastorakennuksen Itämerenkadun vastakkaiselle puolelle. Tallbergin rakennuksen takana on kolmessa vaiheessa vuosina 1939-1954 rakennettu Suomen Kaapelitehdas Oy:n tuotantolaitos. Vaikka rakennukset ovat lähes samalta ajalta, on niiden arkkitehtuuri huomattavan eri tyyppistä. Sekä Tallbergin rakennuksen suunnitellut Bertel Liljequist että Kaapelitehtaan piirtänyt W.G.Palmgren pysyttelivät vielä rationaalisessa arkkitehtuurissa, kun Vähäkallio oli jo siirtynyt funktionalismiin. Muu Salmisaaren alue täyttyi varastoista ja makasiineista.

Salmisaaren alueen yleisestä ilmeestä muodostui punatiilinen. On ilmeistä, että ensimmäinen suuri kaupunkikuvallinen elementti eli Salmisaaren tehdas on ollut alueen punavärin perusta. Alue koostuu useista eri elementeistä ja Salmisaaren tehtaan asema on tässä paitsi historiallinen myös kaupunkikuvallisesti monumentaalinen. Ruoholahden länsiranta on selkeä kantakaupungin raja, jonka suurten rakennusmassojen väliin Lauttasaaren silta sukeltaa.

Lähde:

Salmisaarentalo. Rakennushistoriallinen selvitys Oy Alkoholiliike Ab:n Salmisaaren pääkonttori-, tehdas- ja varastorakennuksesta. Arkkitehtitoimisto Livady Oy. Arkkitehdit Mikko Bonsdorff ja Janne Prokkola. 2001.

SALMISAARENTALO – SUOMALAISTA TEOLLISUUSHISTORIAA

Oy Alkoholiliike Ab:n historiaa

Vuonna 1888 Nurmijärven Rajamäelle perustettiin väkiviina- ja hiivatehdas Hyvinkään Tehtaan Osakeyhtiö, joka kasvoi nopeasti Suomen suurimmaksi. Kieltolaki astui voimaan vuonna 1919 ja seuraavana vuonna Valtion Alkoholiliike osti Hyvinkään Tehtaan Osakeyhtiön. Alkoholia välitettiin kieltolain aikana vain lääkinnällisiin, teknisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin.

Vuonna 1932 Suomen eduskunta kumosi kieltolain. Valtion Alkoholiliike lopetettiin ja valtion monopoli Oy Alkoholiliike Ab perustettiin vuonna 1932. Se aloitti alkoholijuomien myynnin 5.4.1932, jolloin myytävänä oli vain tuontijuomia. Pian käynnistyi myös oma tuotanto Rajamäen ja Helsingin tehtailla sekä eräissä vanhoissa yksityistehtaissa.

Helsingin tehdas toimi aluksi vuokratiloissa eri puolilla kaupunkia, mutta vuonna 1940 tehtaalle ja Alkon pääkonttorille valmistui omat tilat Salmisaareen. Nimeä Salmisaaren tehdas alettiin kuitenkin käyttää vasta vuonna 1960.

Alkon pääkonttori ja tehdas toimivat Salmisaarentalossa vuoden 1997 loppuun, jonka jälkeen alkoholijuomatuotanto keskitettiin Rajamäelle. Suomen EU:iin liittymisen ja uuden alkoholilain myötä Oy Alko Ab:stä muodostettiin Alko-Yhtiöt -konserni, johon kuuluivat teollisuusyhtiö Primalco Oy, alkoholijuomien erikoisliikeketju Alko Oy sekä hotelli- ja ravintolayhtiö Arctia Oy. Salmisaarentaloissa jatkaa edelleen toimintaansa Altia Oyj, joka syntyi Alko-Yhtiöt konsernin jakauduttua vuonna 1999. Altia valmistaa, maahantuo ja markkinoi väkeviä alkoholijuomia sekä viinejä.

Kapiteeli Oy:n omistama Salmisaarentalo saneerataan vuosina 2003-2004 Helsingin käräjäoikeuden ja syyttäjänviraston sekä muiden ulkopuolisten vuokralaisten käyttöön toimistotiloiksi. Altia jatkaa toimintaansa nykyisissä kunnostetuissa tiloissaan.

Tonttivaihtoehtoina Munkkisaari, Katajanokka ja Sörnäinen

Oy Alkoholiliike Ab:n teollisuusjohtaja Hubert Ingman esitti vuonna 1932 Alkon johtokunnalle uusien tehdaslaitosten rakentamista. Esitykseen suhtauduttiin myötämielisesti ja suunnittelu aloitettiin. Vuonna 1934 johtokunnalle esitettiin yleispiirteinen suunnitelma Rajamäelle ja Helsinkiin rakennettavista uusista tehdasrakennuksista. Rajamäen kohteet valmistuivat pääosin vuonna 1935.

Helsingin tehtaan ensimmäinen etappi oli tontin hankkiminen. Tonttia tarjosivat monet rannikkokaupungit, mm. Turku ja etenkin Hanko. Pääkaupunki vei kuitenkin voiton ja useista tarjolla olleista tonteista Helsingin kaupungilta ostettiin 20 000 m²:n tontti Salmisaaresta. Muita mahdollisuuksia olivat Munkkisaari, Katajanokka ja Sörnäisten aseman seutu. Eräät, mm. Alkon keskusvaraston johtaja Matti Inkinen, pitivät Katajanokkaa liikenneyhteyksien ja tullauksen kannalta parempana. Kaupunki ei kuitenkaan ollut halukas luovuttamaan riittävästi tilaa Katajanokalta, vaan suositteli Salmisaarta.

Kauppa Salmisaaren tontista tehtiin 1.4.1935. Kauppahinnaksi sovittiin 10 500 000 markkaa, josta suoritettiin rahassa 6 400 000 markkaa. Loput kauppasummasta tulisi maksettavaksi vain siinä tapauksessa, että Alkoholiliikkeen toiminta Helsingin kaupungissa lakkaisi kymmenen vuoden kuluessa tai että yhtiö saman ajan kuluessa myisi tontin.

Ehdotukset mm. Alvar Aallolta ja Eliel Saariselta

Salmisaaren varasto- ja tehdasrakennuksen ensimmäiset suunnitelmat annettiin arkkitehti P. E. Blomstedtin tehtäväksi. Alkon johtajat tekivät myös tutustumismatkoja eri puolille Eurooppaa, etenkin Pohjoismaihin, ja tilojen tarpeet ja erikoisvaatimukset määriteltiin mm. näiden matkojen perusteella. Tämän jälkeen laadittiin Blomstedtin johdolla arkkitehtikilpailun ohjelma. Kilpailuun kutsuttiin kaikkien halukkaiden lisäksi Suomen keskeisimpiä teollisuusarkkitehtejä Alvar Aalto, Erkki Huttunen, Bertel Liljequist ja Väinö Vähäkallio. Lisäksi Suomessa vierailleelta professori Eliel Saariselta tilattiin kilpailun ulkopuolelta suunnitelma.

Korkeatasoisen kilpailun ensimmäisen palkinnon sai arkkitehti Väinö Vähäkallio, jonka klassistiset ja myöhemmin funkisrakennukset näkyvät Helsingin kaupunkikuvassa: keskustassa asuinkerrostalot, Hämeentiellä osuusliikerakennukset ja Ruoholahdessa Salmisaaren tehdas. Toinen palkinto annettiin arkkitehti Erkki Huttuselle ja kolmas Vähäkallion toiselle ehdotukselle. Lisäksi lunastettiin Alvar Aallon, Erkki Huttusen ja arkkitehti Jorma Järven ehdotukset. Salmisaarentalon lopulliseen suunnitelmaan Vähäkallio sisällytti monia piirteitä Erkki Huttusen kilpailuehdotuksesta.

Kerrosalaltaan lähes kahdeksan hehtaarin kokoisen kiinteistön suunnittelu- ja rakennusprosessi oli 1930-luvulla todella merkittävä. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1937 louhimalla rakennuksen pohja. Urakkasopimus allekirjoitettiin alimman tarjouksen tehneen Rakennustoimi Oy:n kanssa vuonna 1938. Rakennustoimen tarjous oli muutamia miljoonia pienempi kuin muiden ja toiset urakoitsijat pitivät sitä alimitoitettuna ennustellen Rakennustoimelle tappiota.

Rakennustyöt edistyivät kuitenkin hyvin ja kaikki työvaiheet tehtiin ilman keskeytyksiä. Työ valmistui osittain jo talvisodan alkuun mennessä, mutta vuoden 1940 puolelle jäi vielä monia töitä. Talvisota häiritsi ja viivästytti lopullista valmistumista, koska suuri osa ammattimiehistä oli joutunut asepalvelukseen ja rakennustarvikkeita oli vähemmän saatavilla. Lisäksi taloon oli sodan ajaksi otettava puolustusvoimien vaatimuksesta vuokralaisia, jotka jossain määrin häiritsivät rakennustöitä. Koneasennuksiin päästiin keväällä 1940.

Piipun varrella selvyyttä rakennuspiirustuksiin

Väinö Vähäkallion ja urakoitsijan välit olivat sopuisat. Mikäli työpiirustukset olivat myöhässä, saapui Vähäkallio henkilökohtaisesti rakennukselle neuvottelemaan asiasta ja välittömästi selitti ja piipun varrella osoitti miten asia oli tarkoitus tehdä.

Salmisaaren taloon rakennettiin myös pääkonttorille omat tilat. Pääkonttori oli viimeksi toiminut Etelä-Esplanadinkatu 10:ssä, mutta tilat olivat käyneet ahtaiksi. Sen sijaan autokorjaamo jäi rakentamatta, sillä se oli muutettu konekorjaamoksi, jota ei alkuperäisessä ohjelmassa lainkaan ollut. Asia huolestutti etenkin kuljetuksista vastuussa ollut Matti Inkistä, joka oli jo suunnitteluvaiheessa kritisoinut voimakkaasti tehtaan sijoittamista Salmisaareen.

Tehtaan henkilöstö tuli suurelta osin Helsingin tehtaan hajallaan olleista toimipisteistä. Vuonna 1940 kirjoilla oli 242 henkilöä. Tehtaan ja varaston johdosta vastasivat diplomi-insinöörit Hemmo Heilala, Kosti J. Salonen ja Matti Inkinen.

Juomien valmistukseen tarvittiin yhdeksän kerrosta

Salmisaaren tehtaan varsinainen käyttöönottopäivä oli 5.12.1940, jolloin tosin kaikki laitteet, muun muassa kylmäkäsittelylaitos eivät vielä olleet valmiit. Tehtaassa on yhdeksän kerrosta, sillä alkoholin tuotanto on pystysuuntainen, painovoimainen prosessi ja pullotus, pakkaus ja varastointi vaakasuuntaisia. Myöhempinä vuosina alkoholijuomien käsittely tapahtui seuraavasti:

Raaka-aineet nostettiin joko hissillä tai pumpulla niin ylös, että ne saatiin liitettyä valmistusprosessiin. Sokeri vietiin ylimpään, 9. kerrokseen, jossa se varastoitiin ja liuotettiin. Liuos valutettiin siivilöiden 7. kerroksen varastosäiliöihin ja niistä sekoitussäiliöihin 6. kerrokseen.

Sprii tyhjennettiin ensin tankkivaunuista kellarin säiliöihin ja niistä se pumpattiin 9. kerrokseen ja 8. kerroksessa se laimennettiin vedellä. Laimennussäiliöistä spriitä otettiin alemmissa kerroksissa valmistettuihin sekoituksiin tarpeen mukaan. Juomien valmistuksessa käytetty vesi meni 9. kerroksessa olevaan suolanpoistolaitokseen, jossa oli myös hiilisuodatin.

Ulkomainen astiatavara vietiin hissillä 9. ja 8. kerroksiin, joissa se tyhjennettiin kaukaloihin. Niistä aine virtasi putkijohtoja pitkin 7. kerroksen varastosäiliöihin, joista se jatkoi matkaa 6. kerroksen sekoitussäiliöihin ja niistä suodattimien kautta 5. tai 4. kerroksen kypsytyssäiliöihin.

Juomat kulkivat 4. kerroksesta pullojen täyttökoneisiin 2. kerrokseen, jossa olivat myös muut pullojen käsittelyyn tarvittavat koneet. Laatikoihin pakatut pullot siirrettiin lopulta keskusvarastoon.

1970-luvulta lähtien valmiit juomat kulkivat Salmisaarentalon tuotantoyksiköstä 25 metriä maan alla automaattisia kuljetuslinjoja pitkin 40 metriä korkeaan automaattivarastoon, joka sijaitsi nk. Itämerentalossa. Rakennuksessa sijaitsee nykyisin Kauppakeskus Ruoholahti.

Kolmen tähden Jallusta yhden tähden Vääpeliksi

Vuonna 1940 pullotettiin eniten, yli 246 000 litraa, jalo- ja brandyviinaa. Seuraavana oli konjakki, 170 000 litraa. Väkeviä viinejä pullotettiin 235 000 litraa, mutta mietojen viinien määrä oli lähes olematon. Sota-ajan edetessä jalo- ja brandyviinan pullotus moninkertaistui. Tosin kolmen tähden Jaloviina muuttui ensin yhden tähden Jaloviinaksi ja myöhemmin tähdettömäksi ns. Vääpeliksi. Konjakin pullotus väheni, mutta ei loppunut kokonaan lukuun ottamatta sodan jälkeisiä vuosia 1946 ja 1947. Rommi ja rommiviina loppuivat vähitellen kokonaan ja mietojen viinien pullotus pysyi lähes olemattomana vuoteen 1951 saakka. Sen sijaan mausteviinejä ja tuontiviinejä pullotettiin parhaimmillaan yli miljoona litraa, tuontiviinien osuus kuitenkin väheni koko ajan.

Salmisaarentalon käyttöönoton ja vuoden 1956 välisenä aikana taloa varten tehtiin täydentäviä suunnitelmia pääasiassa huonejakoihin, oviin ja kalusteisiin liittyen. Vuonna 1956 tehtiin laajennus, jossa tehdas sai nykyisen ulkoisen hahmonsa. Laajennus tehtiin jatkamalla korkeaa osaa pohjoiseen ja sen yhteydessä talo sai ullakkokerroksen, jonne sijoitettiin laboratoriotiloja, eläintalleja ja tutkimushuoneita. Kerros ei erotu julkisivussa, sillä se on vedetty 1,5 metriä julkisivupinnasta sisään. Talossa tapahtui erilaajuisia muutoksia myös 1960-, 70-, 80- ja 90-luvuilla. Arkkitehtonisesti merkittävimpiä oli vuonna 1966 tehty pakkaamon väliaukon tukkiminen. Muutos oli takaisku Salmisaarentalon arkkitehtuurille, sillä keskeinen idea komeasta kaksikerroksisesta hallista muuttui pimeäksi ja matalaksi. Nyt käynnissä olevan peruskorjauksen yhteydessä valoaukko avataan ja sen opaalilasinen sisäkatto ja ruutuikkunoiden peittämät sivuseinät entistetään Museoviraston ohjeiden mukaan. Itämerentalo valmistui Itämerenkadun (nyk. Porkkalankatu) toiselle puolelle vuonna 1970.

Lähteet:
Altia Oyj. Vuosikertomus 2002.

Salmisaarentalo. Rakennushistoriallinen selvitys Oy Alkoholiliike Ab:n Salmisaaren pääkonttori-, tehdas- ja varastorakennuksesta. Arkkitehtitoimisto Livady Oy. Arkkitehdit Mikko Bonsdorff ja Janne Prokkola. 2001.

Viinejä ja väkeviä. 1949-1990. Salmisaaren tehtaan 50-vuotishistoriikki. Olli Kauppila. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1990.